top of page

Hurraa, nämä eivät olekaan ikuisia!

Haluan ehdottomasti valmistaa laadukkaita, kestäviä ja käytännöllisiä tuotteita. Olen sinä myös onnistunutkin. Tiedän sen, koska kaikki valmistamani tuotteet ovat myös itsellä käytössä (paitsi ihan uusin, koska en ymmärrä sen käytöstä mitään, mutta siitä toisella kertaa lisää 😅). Tiedän sen myös siitä, että kanta-asiakkuudet tarkoittavat Sallan Pajalla sitä, että asiakas kertoo tarinaa, miten kyseinen tuote on itsellä ollut jo vuosikaudet ja nyt haluaa ostaa sellaisen myös lahjaksi. Tai sitten hankitaan samaa lisää vaikkapa mökille tai veneeseen. Ainoastaan taskupatalappuja ja kokkaajan kintaita muistan myyneeni kera tarinan, että vanhat ovat ihan loppu, mutta tosin ne taisivat kestää noin seitsemän vuotta, joten asiakas haluaa ehdottomasti vastaavat uudet! Tässä on yrittäjänä tietynlaista haastetta! Miten myydä lisää tyytyväiselle asiakkaalle? Ja tietysti mahdollisimman usein. Siinä hetkessä, kun aikanaan pähkäilin ryhtyäkö yrittäjäksi en tiennyt, mitä on tulossa. Väänsin silloin mm. erilaisia kransseja luonnonmateriaaleista. Silloin oli vuosi 2010 ja myin niitä monille naapureillemme. Siellä ne risusydämet ovat monissa ovissa edelleen 14 vuotta myöhemmin! Kestävää tuli siis tehtyä ihan alusta alkaen. ...Vinkiksi naapureille, jos tätä luette, että en suinkaan loukkaannu, mikäli ovikoristeeseen on jo kyllästynyt 😉, mutta yhtälailla sitä tietysti saa käyttää vaikka toiset moiset. Niinhän on tässäkin huushollissa monen jutun kanssa, että aina vaan mennään samalla lailla.


Risusydämiä Sallan Pajan alusta

Olen toki ylpeä, että tässä kulutushysteriamaailmassa olen itse pystynyt valmistamaan varsin kestäviä tuotteita, jolloin ne ovat tietysti myös ekologisia. Silti tunsin jopa pientä iloa, kun omassa kodissa vuosikausia vanhat Kas-korikassit menivät rikki ja tilalle piti tehdä uudet. Joskus joku asiakaskin saattaisi siis tarvita esimerkiksi niistä uudet versiot rikkimenneiden tilalle. Toki toivon hänen ajattelevan samoin. Laadukas kannattaa hankkia harvoin ennemmin kuin nopeasti rikkimenevää useasti. Tässä arkirealistista videota meiltä kotoa korikasseihin liittyen:


Olen itse myös kova korjaamaan ja paikkaamaan kaikenlaista. Hevillä ei mikään mene roskiin. Sallan Pajan tuotteista betoninen Tulilehti on esimerkiksi todella armollinen korjattava. Jos lehden muotoon tulee kolhu, voi sen pehmentää ihan vaikka luonnonkiven murikalla hiomalla. Maalipinnat eivät ole juuri missään järin pitkäikäisiä, mutta aina on myös helppoa maalata ja lakata uudelleen. Näin Tulilehtikin. Jos maalit rapisevat niin kannattaa harjata kaikki irtoava pois ja oman mielen mukaan maalata ja/tai lakata se uudelleen.


Tulilehtiä talvessa

Nautitaan kestävistä käyttötuotteista! Sellaiset tietävät aina säästöä niin kukkarolle kuin luonnollekin 🧡🔥🧡 Kivaa viikon jatkoa sinulle toivotellen Kuramuija-Salla P.S. Jos sinua kiinnostaa esimerkiksi videolla olleet Kas-korikassit, niin niitä löytyy verkkokaupasta Kas-korikassit sopivat todella moneen käyttöön ja myös niitä kuten muitakin Sallan Pajan tekstiileitä saa personoitua omilla teksteillä.

62 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page