top of page
Tulilehdet

Käsityönä betonista valaen ja tekstiileistä ommellen

Kuramuija valimolla

Ota yhteys Kuramuijaan, autan sinua mielelläni: 040 8367118, salla@sallanpaja.fi

Sallan Pajan tuotteet ovat ratkaisuja arjessa, kruunaavat hetkiä juhlassa ja persoonallisia ja personoitavia lahjatuotteita. Rakastan käsillä tekemistä, ongelmien ratkaisemista, organisointia, puhumista, vauhtia ja tekemisen meininkiä. Haluan tehdä tuotteita, jotka herättävät iloa niin käytännöllisyydellään kuin hauskuudellaankin. Omilla teksteillä ompelimon tuotteista saa personoitua myös lahjoja sisäpiirijuttuineen. Osan tuotteista olen alusta asti itse kehittänyt, kuten Kattilakätkö-kattilapussin ja betonisen ulkotulialustan, Tulilehden. Sitten on sellaisia tuotteita, joista olen tehnyt oman loistavan versioni. Esimerkiksi pitkävartiset Kokkaajan kintaat, joiden kanssa ei grillatessakaan käsikarvat pala! Mahtavaa, että olet saapunut kotisivuilleni tutustumaan yritykseeni ja tuotteisiini! Paja sijaitsee Turussa ja myös paikanpäälle voi tulla moikkaamaan tätä Kuramuijaa ja tutustumaan tuotteisiin ja tiloihin, joissa tuotteet syntyvät. Soitathan ennen tuloasi, jotta olen varmasti paikalla. Numeroni on 0408367118 ja Pajan osoite on Ruunikkokatu 5, Turku. Tervetuloa! Kuramuija-Salla

Tervetuloa tutustumaan tuotteisiin:
Ratkaisuja arkeen, juhlaan ja lahjoiksi

Personoitavat kodintekstiilit ja
upeat betonituotteet käsityönä Turusta

Kokkaajan kintaat
19,90 € / kpl ja 35,50 € / pari

Ethän sä polta näppejäs tai käsikarvojas?!
...Tässä olisi pitkävartiset, hyvin käteen istuvat ja lämpöä eristävät kintaat.
Nämäkin voi personoida omalla tekstillä.

Perinteinen pannumyssy pitää kahvin kuumana

Pannumyssyt
Alkaen 25,50 €

Saisiko olla myös santsikupillinen kuumaa kahvia, teetä tai muuta herkkujuomaa? Pannumyssy pitää juoman kuumana ja halutessasi saat sen kylkeen oman tekstin.

Ovirenki-vetostoppari

Ovirenki-vetostopparit
Alkaen 45,50 €

Pyöriikö sukat jaloissa, vetääkö ovesta?Ovirenki on vetostoppari vetävän oven tai ikkunan alareunaan.

Sammutuspeite musta tekstillä

Sammutuspeitteet ja päälliset
39,90 € / 25,90 €

Loihdi pikasisustusta ja muuta kauhistus kaunistukseksi sujauttamalla sammutuspeite tyylikkääseen päälliseen.

KURAMUIJAN BLOGIKIRJOITTELUA

bottom of page