Pitkävartiset ja käteen sopivat
Kokkaajan kintaat


Sallan Pajan, ehkä maailman parhaat, Kokkaajankintaat ovat tarkkaan harkitut. Tärkeimpinä ominaisuuksina näissä kintaissa ovat hyvä lämmöneristävyys, käteen istuva malli, taipuisuus ja pitkä varsi. Ihan alkuun kintaiden tarinassa on kyllä myös ihan arkista sattumaa. ”Voisitko tehdä mulle kunnon kintaat, joissa on pitkä varsi… kun palaa käsikarvat hiilillä grillatessa ja näitä kasviksia käännellessä?!” Kyseli mieheni kauan sitten. Ilmeisesti pihvejä käännellessä ei karvat niinkään pala 😉😅 No minähän tein! Laitettiin miehen käsi paperille ja piirsin kaava. Hyvät tuli! Taisi mennä pari viikkoa ja meille tuli ystäviä grillailemaan. Siinä heräsi kysymys, että mistäs noin hyvänoloinen kinnas on peräisin. Tajusin, että niinkin yksinkertaista tuotetta kuin patakinnasta ei taida juurikaan olla markkinoilla tuotteelle sopivilla ominaisuuksilla: pitkällä varrella, hyvällä istuvuudella ja kunnon lämmöneristävyydellä, joka pysyy myös pesukerrasta toiseen. Aloitin valmistamaan mieheni käden ympärille piirtämääni kinnasta myös myyntiin. Noin kymmenen vuotta myöhemmin olin saanut lukuisia kiittäviä palautteita ja jotkut olivat jo ehtineet ostamaan uudetkin kintaat, koska ihan ikuisia nämäkään eivät ole. Yksikin asiakas tilasi uudet muistellen, että seitsemän vuotta nämä vanhat ovat nyt olleet jatkuvasti käytössä, mutta nyt ovat loppu. Oli hänen mukaansa varsin kunnioitettava aika moiselle tuotteelle. Olin samaa mieltä. Hyvistä palautteista huolimatta päätin vuonna 2022 kerätä testiryhmän tämän tuotteen ympärille, valmistin heille erilaisia kinnasversioita ja tein varsin kattavan kyselylomakkeen patakintaiden käytöstä ja tärkeistä ominaisuuksista. Alkuperäinen kinnasmalli sai jäädä taakse ja nykyinen, myös ”ehkä maailman parhaaksi”-tituleerattu Kokkaajan kinnas oli syntynyt. Kivoja kokkailuhetkiä sinulle toivotellen Salla

Istuvuus

Kokkaaminen onnistuu huonosti peukalo
keskellä kämmentä!
Siksi Sallan Pajan Kokkaajan kintaissa on
peukalo peukalon paikalla.
Saatavana on oma versio oikeaan ja vasempaan käteen, niin ikään hyvän istuvuuden aikaansaamiseksi.
Kinnasta valmistuu kahdessa koossa, koska kätemme ovat kovin eri kokoisia. Kokoero on kämmenosan leveydessä. (ohessa kuva, jossa koot ovat päällekkäin)
Mitat: pituus 40 cm, aukon leveys 20 cm
pienemmän koon leveys peukalon tyven kohdalta 13,5 cm
isomman leveys peukalon tyven kohdalta 15 cm.

Pitkävartiset kintaat ovat myös personoitavissa omalla tekstillä

Näillä kintailla grillatessa tai ottaessa uunista ruokaa ei käsivarsi ota kuumaa osumaa!
Pitkä varsi on Kokkaajan kintaan todellinen huippuominaisuus.
Pitkään varteen sopii hyvin myös personointia oman pienen tekstin kera. Keksi sinä ja minä kirjailen!
Tekstit valmistuvat vapaakoneompelulla, kuin käsin kirjoittaen, mutta ompelukoneella. Fonttina onkin tämän yrittäjän oma käsiala 😉

Materiaalit on valittu käytännöllisyys edellä
Kintaiden vuorihuopa on valmistettu Suomessa kierrätysjuomapulloista ja on erittäin hyvin lämpöä eristävää.
Huopa on myös ohutta ja taipuisaa, jolloin kinnas kädessä pystyy helposti myös käyttämään esim. grillipihtejä ja tarttumaan tukevasti uunipelteihin jne.
Kintaiden kangas on polyester-puuvillasekoitetta, joka kestää kovaakin käyttöä ja runsasta pesua.
Kintaiden pesu koneessa 40 asteessa.
Märkänä tuotteen lämmöneristävyys vähenee runsaasti, joten varothan kastamasta kinnasta käytössä.

Omilla teksteillä Kokkaajan kintaista saa unohtumattomia ja hauskoja lahjoja,
jotka ovat myös erittäin käytännöllisiä


