top of page

Mihin minusta on?

Ihmisen mieli ailahtelee. Jos se ei tekisi niin, taitaisi olla melkoisen tunteeton tyyppi. Itse pidän itseäni melkoisen perusvakaana, mutta tiedostan kyllä niin sanotut heikot kohtani. Väsyneenä ja riittävän monta epäonnistumisen hetkeä peräjälkeen saa minut taittumaan alamaihin ja silloin arvostus itseäni kohtaan ei todellakaan ole parhaimmillaan. Päinvastaisina hetkinä sitten taas tuntuu, että kaikki on mahdollista ja pystyn puskemaan itseni mihin tahansa. Onko tuttua? Yksi usein minua pohdituttava asia on oma osaamiseni ja mihin minä sillä pystyn. Kokemus sisälläni tästä kokonaisuudesta vaihtelee rajusti. Keskimäärin onneksi kuitenkin olen oma vakaa itseni, jatkuvasti valmis oppimaan uutta ja arvostamaan omaa ja muiden osaamista.

Omia pohdiskelujani on mm. mitä osaaminen on ja milloin voi sanoa osaavansa jonkin asian. Tiedän, ettei näihin ole yksiä vastauksia. Saako osaamista opiskelemalla tutkintoja, kovasti harjoittelemalla vai voiko sellaista olla ikäänkuin ominaisuutena? Joudun muistuttamaan itseäni tuon tuosta, että minullahan on viisi ammatti- ja erikoisammattitutkintoa. Saatan helposti lipsauttaa suustani: "Minulla ei ole mitään koulutusta...". Tämä "lapsus" johtuu itse itselleni rakentamastani problematiikasta: lähdin aikanaan lukiosta suoraan työelämään kulkien kahteen kertaan onnistumatta korkeakoulun pääsykokeen kautta. Jotenkin alitajuisesti kuvittelen yrittämisen ohessa tehtyjen tutkintojen olevan alempiarvoisia verrattuna nuoruuden koulutusputkessa suoritettuihin. Samalla, kun kauppakorkeakoulun ovet eivät minulle auenneet, työ tarjottuine mahdollisuuksineen houkutti niin kovasti, etten muita kouluvaihtoehtoja edes miettinyt. Nyt olen kädentaitoyrittäjä ilman mitään kädentaitokoulutusta. Joitain vuosia sitten tapasin messutapahtumassa yläasteaikaisen käsityöopettajani. Hän ihasteli tuotteitani ja kyseli, mitä kaikkia koulutuksia ja tutkintoja olen alalta suorittanut. Kerroin, että hän on ollut viimeisin käsityöopettajani ja hyvä olikin. Se oli aivan totta!

Omasta kokemuksestani uskon vahvasti, että uusia asioita voi oppia harjoittelemalla. Varmasti olisi paljon tehokkaampaa, jos motivoituneena olisi hyvässä opissa. Yhtäaikaa olisi siis opetuksessa ja harjoittelisi kovasti. Todellisuudessa yhteiskunnassamme on iso ongelma, koska monessa opinahjossa on kuitenkin myös oppilaita, joiden motivaatio ei riitä harjoitteluun, vaan suoritetaan tutkinto aidan matalimmalta kohden. Näin lopputulemana elämän tantereella pyörii 1) asiaansa todella vihkiytyneitä ja paljon opiskelleita taitureita. 2) monenlaisilla tutkinnoilla varustettuja ammattitaidottomia. 3) kovalla harjoittelulla ja monipuolisella kokemuksella ammattitaitoaan kehittäneitä osaajia. Näistä ensimmäiset eivät riitä kaikkialle, toisilta puuttuu usein vaadittava kokemus ja kenties myös motivaatio ja kolmannet jäävät ehkä jo telineisiin, koska into ja omat sanat osaamisesta eivät vaan riitä vakuuttamaan vastapuolta.

Minä olen sitä ihmislajia, joka voi sanoa sekä hyveekseen, että paheekseen saman asian, periksiantamattomuuden. Jälkeenpäin voin omaa tekemistäni katsoa kaksin silmin. Toisaalta voisin sanoa itselleni, että eikö olisikin kannattanut jonkun toisen antaa hoitaa tuokin homma nopeammin ja kätevämmin ja sitten taas voisin sanoa itselleni kiitokset, että jaksoit tämänkin asian opetella tekemään itse. Ihailen kovasti ihmisten osaamista. Minusta on upeaa saada olla ammattilaisten palveltavana ja nautin keskusteluista eri alojen asiantuntijoiden kanssa. Omassa päässäni tärkeää on nimeomaan heidän osaaminen. Samaan aikaan katsellessani ympärilleni, näen myös ihmisiä työtehtävissään, joissa he eivät todellakaan loista osaamisellaan. Minun on helposti innostuvana ihmisenä vaikea ymmärtää, miksi he ovat kyseisessä työssään, jos eivät halua olla siinä hyviä. Aikanaan työskennellessäni ruokakaupoissa muistan kisanneeni mielessä itseni kanssa esimerkiksi, miten usein saan kassalla asiakkaan hymyilemään, miten nopeasti maitokaapissa kuorman purettua tai miten nappiin tilattua joulun juustot tai suklaarasialavat. Halusin todella olla hyvä työssäni. Nyt yrittäjänä työt ovat luonnollisesti paljon monitahoisemmat ja lähtökohtaisesti saan tehdä asioita joihin minulla on intohimo ja joissa haluan koko ajan tulla paremmaksi. Silti olen ollut hämilläni esimerkiksi niinä hetkinä, kun minua on pyydetty kouluttamaan asioita, jotka olen pitkälti tai kokonaan itse oppinut. Päässäni pyörii ajatus, miten ihmeessä voin uskottavasti kouluttaa asiaa, jota kukaan ei ole edes minulle opettanut. Sitten astun askeleen taakse ja kysyn itseltäni: kumpaa sinä itse arvostat kouluttajissa, joita kuuntelet: heidän koulutustaustaansa vaiko kyseisen asian todellista osaamista? Vastaan ehdottomasti jälkimmäisen! Koen myös, että voisin osaamisellani myydä monenkinlaista asiantuntijuutta 12 vuoden yrittäjäkokemuksellani. Ja sitten törmään itselleni esittämääni arvioivaan katseeseen: Kuule nainen, miten ihmeessä voit uskottavasti myydä vaikkapa somemarkkinointiosaamista, jos et ole saanut omalla tekemiselläsi edes oman yrityksesi myyntiä huimaan ja jatkuvaan kasvuun? Olisikohan ajatukseni toisenlainen, jos olisin suorittanut jonkin tietyn koulutuksen, mutta en välttämättä olisikaan pakertanut vuosikausia kädet kirjaimellisesti kurassa ja sormet näppäimillä välillä onnistuen ja välillä lentäen rähmälleni? Miksi meissä piileksii niin valtavan suuri ylikunnioitus tutkintopapereita kohtaan? Milloin alamme aidosti arvostamaan osaamista, kokemusta ja tekemistä? Tämähän ei ole millään lailla ristiriidassa koulutuksen arvostuksen kanssa. Sillä, mistä tai miten osaamisensa hankkii, ei pitäisi olla merkitystä ihmisen osaamisen kannalta. Pitäisi olla aivan yhtä arvokasta osata asioita koulutuksen, kuin muilla keinoin opitun jälkeen.

Palaan otsikkoni kysymykseen. Se on melkoisen huima. Aloitin tämän vuoden oman suunnitelmani tekemisen listaamalla asioita, joita osaan. Siis ihan kaikenlaisia, joissa tiedän olevani hyvä. Ja silloin oli se hyvä päivä, jolloin uskoin itseeni ;) Lista ei varmastikaan ole edes läheskään kattava, mutta se on pitkä. Suosittelen tällaisen listan tekemistä. Se kyllä ylentää mieltä ja sitä voi lueskella sitten jatkossa alemmuushetkinä! Minusta on todella vaikka mihin! Osaan huikean määrän erilaisia asioita, opin helposti uutta ja olen innoskas oppimaan.... ja tietysti minulla on myös tässä heikot kohdat ja myös tietyt ns. antipatiat.

Mutta mitä ihmettä? Tuon osaamislistan omaavan ihmisen pitäisi minun nähdäkseni olla todellakin jossain ihan muualla, kuin missä tämä Kuramuija nyt on. Selkeästi minun on syytä ottaa tavoitteekseni oppia ajattelemaan isommin, tekemään isompia suunnitelmia ja entistä rohkeammin kulkea eteenpäin. Samaan aikaan olen kuitenkin onnellinen kaikesta siitä, mitä minulla jo on. Ja siitä huolimatta en suostu ajattelemaan onnellisuuden olevan este tavoitteiden saavuttamiselle!


Mahtavaa, tavoitteellista ja onnellista päivää sinulle lukijani! Salla P.S. Kuvitin tämän pohdintani muutamalla kuvalla minusta viime vuonna. Ensimmäisessä istun nykyisen toimitilani seinää vasten hetkessä, jolloin en ihan vielä uskaltanut unelmoida yritykseni joskus toimivan kyseisissä tiloissa. Toisessa nostan maljaa toteutuneelle muutolle ja kolmannessa olen jo työn touhussa uusissa upeissa tiloissa. Taakse päin katsoen voi onneksi huomata ainakin välillä uskaltaneensa olla rohkea!


98 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Commentaires


bottom of page