#Kuramuijan tarinaa, osat VII & VIII

#Kuramuijan tarina, osa VII Vaikka niitä raparperinlehtiä miten pakastin ja tiukalle rullalle käärin, tiesin, että jokin toinen ratkaisu oli keksittävä Tulilehtien muottimateriaaliksi. Mutta mikä?

Avuliaita keskustelukumppaneita löytyi monia, kun soittelin pitkin Suomen maata mitä erikoisempiin yrityksiin etsien vastausta ongelmaani. Luonnollisesti myös nettiä kahlasin ristiin rastiin, mutta aina tuli vastaan jokin ongelma.

Puhua pälpätin muottiongelmaani ainakin kerran myös betonipajassa. Ja kyllä kannatti!

Yhtenä päivänä pajassa mukana ollut Johanna otti minuun yhteyttä, että hänelle oli tullut vastaan kenties juuri se, mitä etsin! Ongelma oli ratkaistu!!! Vinamold löytyi, tuo upea massa, joka oheisessa kuvassa sulaa valettavaan muotoon.


Ongelmani jakaminen ympärilleni auttoi minua! Uskon vahvasti, että myös ratkaisujen, jotka minä tiedän, jakaminen auttaa minua.

Jonkin aikaa mietin, aloitanko kirjoittamaan tätä Kuramuijan tarinaa ja palastelemaan teille sitä, mitä olen oppinut ja keksinyt vuosien varrella. Loppujen lopuksi päätös ei ollut vaikea. Tottakai kirjoitan! Ja olisi huippua, jos joku lukisi tarinaa. Niin ja on lukenut. Olen saanut ihanan paljon kiitosta tästä tarinasarjasta. Siksi halusin sen nyt myös taltioida Facen lisäksi tänne blogiin.

En tiedä, miten kummassa se perinteinen ajatuskuvio oikein on perusteltavissa, että omaa osaamistaan pitäisi salata. Siihen ensimmäisinä yrittäjävuosina itsekin kompastuin. Kunnes ymmärsin, että en menetä mitään, jos kerron kysyvälle asiakkaalle, miten ja mistä olen tuotteeni valmistanut. Usein asiakkaan arvostus tuotteitani kohtaan on vain kasvanut, kun hän on kuullut niiden valmistuksesta.

Miksi siis en kertoisi. Uskon, että kun jaan, saan!

Uskotko sinä jakamisen voimaan?

#Kuramuijan tarina, osa VIII Tämä osa vanhaa tarinaa oli facebookiin tarinanpätkiä kirjoittaessani viimeinen osa. Se on siis tunnelmat niistä hetkistä, jotka olivat silloin tuoreimmat. Nyt tämäkin teksti on jo historiaa. Haluan tämän kuitenkin ehdottomasti julkaista täällä blogissani, sillä tämä, jos jokin edustaa sitä ajatusta, jonka naputtelin myös aivan alkupään tarinoihin: "Kun ei tiedä paremmasta, voi olla hyvinkin tyytyväinen olemassa olevaan!"

Unelmilla on pyrkimys toteutua!

Toukokuussa 2019 se tapahtui: kolisi todella kovaa, kun palaset napsahtelivat paikoilleen. Sallan Paja löysi uuden kodin ja ensimmäistä kertaa ikinä betonityöt saivat kunnollisen sisätilan.

Sallan Pajan valimo syntyi.

Tai oikeammin Kuramuijan P A R A T I I S I .


Alkuun hommat jatkuivat onnesta soikeana muuttokuormassa tulleilla pöydillä ja vanhalla muottisatsilla, 18 kappaleella.

Se tuttu: "Nälkä kasvaa syödessä!", iski nopeasti ja niinpä rakensin lisää pöytiä, pistin uuden satsin muottimassaa tilaukseen ja kohta olikin kapasiteetti Tulilehtien valmistukseen yli tuplattu

En tiedä, milloin tämä ihanuus alkaa tuntumaan tavalliselta!

Tänä syksynä (2019) on riittänyt niitä hetkiä, kun ulkona on satanut vettä, on ollut synkkää ja tuulista. Ja minä se vaan lapioin betonia myllyyn, kuraa soikkoon, soikosta muoteille ja niin edelleen. Paratiisissani on katto päällä, lämpöpuhallin saa tilan nopeasti lämpöiseksi, tilan isäntä nostaa uuden betonitonnin traktorilla tyhjentyneen tilalle ja minä se vaan nautin kurailusta.

Kesäkuussa (2019) tapahtui jotain yllättävää! Sain yhteydenoton, jossa kysyttiin mahdollisuutta saada Sallan Pajan betonituotteita jälleenmyyntiin. Olihan noita jälleenmyyjiä jonkin verran jo ennestäänkin, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun jälleenmyyjäasiakas otti yhteyttä minuun!

Näin lähti ensimmäinen lavallinen betonituotteita kohti Kangasniemen Reissupannua.

Kahvila Reissupannu aloitti käsittämättömän positiivisen lumipallon pyörimisen. Kiitos! Tässä olivat nuo uusvanhat tarinan pätkät #kuramuijan tarinasta. Seuraavana on luonnollisesti vuorossa käänteitä syksystä 2019 tähän hetkeen, alkuvuoteen 2021. Pysyhän linjoilla!

Sallan Paja
T:mi Salla Axelin

Tilaa tästä Sallan Pajan uutiskirje