top of page

Rehelliset vinkit helppoon ja kauniiseen pihaan

Minulla on tapana mennä peppu edellä puuhun! Vaikka en olisi mikään kiipeilymestari ihan oikein päinkään. Tahtoa ja haluja kyllä riittää. Niin oli silloinkin, vajaa parikymmentä vuotta sitten, kun vihdoin saimme omakotitalon rakennettua ja pääsin pihan suunnittelun ja rakentamisen kimppuun. Lähtökohtana oli ehdottomasti kaunis ja helppohoitoinen piha pienen rivitaloasunnon pihan kokemuksella. Oi sitä optimismin määrää! En ole puutarhuri vieläkään, mutta nyt rohkenen jo jakaa vinkkejä kokemuksen röyhistämällä rintaäänellä nimenomaan helppoon ja ainakin minun silmääni myös kauniisiin piharatkaisuihin. Vinkkini eivät ole alan ammattilaisen, vaan rujon rehellisiä oman kokemuksen aikaansaannoksia. 1. Perustaessasi pihaa, valmistaudu siihen, että lopputulos on vain hetken huumaa. No kestää se siis tietty jonkun vuoden, mutta kuitenkin. Varsinkin metsätontilla olosuhteet muuttuvat todella isosti vuosien varrella, eikä ole toivoakaan koittaa pitää samoja kasveja hengissä samoilla paikoilla vuodesta toiseen. Metsän puut, varvikot ja muut kasvit vain kertakaikkiaan kasvavat, leviävät, imevät kaiken voiman maasta, mitä lannoitteina sinne kylvät. Kannattaa siis ihailla juuri luonnon omia kasveja. Alkuun perustin kasvimaan metsän reunaan ja sieltä herkuttelimme monenlaisia herkkuja. Vaan sittenpä kävi niin, että vaikka mitä teki, niin mikään ei juurikaan kasvanut. Suosittelen luovuttamaan vaikeiden kanssa, ennemmin kuin repimään tukkaa päästä, ja vaihtamaan helpompaan. Elämässä kasvien kanssa tämä on varsin yksinkertaista 😉 Ja muista ottaa kuvia! Katso nyt, miten hieno kasvimaa minulla joskus oli ❤️

Kasvimaa

2. Nurmikko on järkyttävän vaikea kasvi. Jos se kasvaa hyvin, pitää koko ajan olla leikkaamassa. Toisaalla sen valtaa sammal tai rikkaruohot ja sitten on paikkoja, joissa se vaan kituu ja kituu. Jos sapettaa, niin kaiva veks. Sepeli ja betoni eivät kuole 😁 Tässä alla muutaman kuvan sarja, miten kävi, kun tällä Kuramuijalla kerran meni hermot kituliaaseen nurmen kohtaan. Lapio käteen, nurmikko veks ja tilalle betonia, sepeliä, muutama auton rengas ja pikkusen vihreää perennojen muodossa. Tuolloin vielä lehtilaattoja ei ollut Sallan Pajan valikoimassa, mutta nythän niitä löytyy Askellehden nimellä verkkokaupasta. On muuten erittäin helppohoitoinen kohta pihassa nurmikkoon verrattuna!

3. Mutta, jos on mahdollista asfaltoida pihaa, niin tee se. Sepelipiha ei ole ihan itsestään aina sellainen kauniin haravoitu kuin mielikuvissa vanhojen kartanoiden pihoissa... ja meilläkin hetkittäin 🤭


4. Kivet ovat ainakin minun mieleeni ja hyvä niin, koska elän niiden keskellä. Erittäin näppärästi aikanaan ajattelin tekeväni kaunista ja helppoa talon reunustaa luonnonkiviä latomalla. Ajatus sisälsi vain puoli totuuden: kaunista on mielestäni edelleen...kunhan on kitkenyt kivien välit. Ja kuten alla olevista kuvista voi päätellä, ihan aina näin ei ole. Jotenkin olen saanut napattua myös melkoisen epäsiistejä kuvia näiltä paikkeilta 🤭Tähän on minulta vielä ratkaisu keksimättä (saa vinkata!). Siis muu kuin, että älä lado kivetyksiä, mikäli et halua kitkentää!

5. Nurmikon leikkuu on tuskaa keskellä puskia ja pieniä puita. Siinä saa olla samalla akrobaatti, kun työntää leikkuria ja koittaa nostella vaikkapa viinimarjapensaiden oksia maasta. Tähänkin on menny hermo 😅. Ja taas lapio käteen ja nurmikko veks! Voi kunpa olisi aikanaan tajunnut kylvää paljon vähemmän nurmea ja ottaa sen sijasta kunnon kuorman kuoriketta pihaan. Kuntoilun kannalta vain ja lapio heilumaan. Operaation jälkeen on nurmikon hoito paljon helpompaa. Ennen alla olevia kuvia nurmikko oli jokaisen marjapensaan (kuvassa omenapuiden takana) ja omenapuun välissä. Nyt on vain niiden edessä ja hiukan napsasin samalla nurmialuetta perennoillekin, jotka siinä hetkessä olivat kuolemankielissä jossain muussa kohtaa pihaa. Tuo on siis ns. pelastuspenkki ❤️ Yhtenä vinkkinä lapion heiluttajalle sanoisin, että mutkat on kivoja suorien reunojen sijaan. tai ainakin minä tykkään 😊


6. Perennat, ruusut ym. kaunistukset eivät tahdo kasvaa kuusten ja koivujen lomassa. Luovuta! Kun metsä tunkee kukkapenkkiin, niin tämä muija iskee perennojen tilalle betonia ja kesäkukkia ruukuissa. Nopeaa väriä ja sitä helppoutta! Jokin vuosi sitten alla olevan kuvan kohdassa humisi vielä komeat viiruhelpit ja särkyneet sydämet notkuivat vaaleanpunaisista kukistaan. Se oli silloin ja nyt betoniset Askellehdet ottivat rujonnäköiseksi käyneen alueen itselleen mustan puukatteen kera. Helppoa ja siistiä.


Takaterassin reunan kukkapenkissa ovat kilpaa loistaneet vuosien varrella mm. ruusut, keijunkukat, palavat rakkaudet, rentoakankaalit ja kultatyräkit. Nyt maan peittää kuorike ja betonijutut ja väriä antavat kesäkukat.

Askellehti ja kesäkukkia ruukuissa

Ihan valmiiksi ei pihan tarvitse koskaan tullakaan. Pihan ropsottaminen on kivaa ja rentouttavaa. Hommaa pitäisi olla parhaimmillaan juuri sen verran, että sen ehtii tekemään leppoisasti ja aikaa jää myös ihan vain kauneudesta nautiskeluun. Nyt, liki parin vuosikymmenen ja lukuisten uudelleen tekemisten jälkeen, tämän Kuramuijan piha alkaa olemaan, ainakin juuri nyt hetken, siinä mallissa, että enemmän voi käyttää aikaa nautiskeluun kuin jatkuvaan tekemiseen. Ja todellakin nautin ❤️ Ole hyvä ❤️ Poimi tästä itsellesi sinulle sopivat vinkit ja nauti sinäkin. Jos sinun piha kaipaa betonijuttuja, joista rikkaruohot eivät kasva läpi, saat niitä Sallan Pajan verkkokaupasta. Askellehdet ovat 23 € / kpl ja 4 kpl:n setti on vain 77 €. Jos sinun tekee mieli tehdä betonijuttuja itse, mutta hiukan arvelluttaa yksin hommaan ryhtyminen, niin kasaa joukko ystäviä ja tuttavia mukaasi ja tulkaa tänne Sallan Pajan valimolle betonipajaan tekemään monenmoisia juttuja Kuramuijan ohjauksessa. Tästä lisää kotivisivuilla. Kauniita kesäpäiviä ja ihania hetkiä pihassa & puutarhassa sinulle toivotellen Kuramuija-Salla

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page