top of page

Hinnoissa ei ole ilmaa, paitsi Black Fridayna!

Haluan uskoa tulevaan. En halua viljellä sanontaa: "Ennen kaikki oli paremmin!", vaikka nykyhetkessä ei koskaan kaikki olekaan täydellistä. Onneksi näin ei myöskään ole, sillä kehitys pysähtyy auttamattomasti tyytyväisyyteen. En osaa ennustaa, mutta toiveita tulevasta minulla tietysti on. Noin kymmenen vuotta sitten Suomeen rantautui, sittemmin kovalla vauhdilla laajentunut, yhden päivän hintahulluttelu, Black Friday. Huikea idea saada keskellä pimeää marraskuuta yhdeksi päiväksi kansa liikkeelle ostohousut jalassa. Siinähän yrittäjä voi saada mukavasti varaston perukoilta myydyksi viimeisiä kappaleitaan ja muita jämiä edullisilla hinnoilla. Ja vaikka maailma täyttyy tavarasta, niin ei kai yksi päivä hintailoittelua sitä kaada. Siinä sitten, kun asiakkailla on ostohousut puettuna päälle ja vauhtiin päästy, voikin heti seuraavana päivänä jatkaa joulumuistamisten pohdintaa ja tehdä tarpeellisia hankintoja täysillä hinnoilla. Näin kaikki voittavat viimehetken joulupaniikin poistuessa hyvissä ajoin tehdyillä ostoksilla ja yrittäjät saavat kassat kilisemään normaalihintaisilla tuotteilla marraskuusta jouluun. Vaan kuinkas sitten kävikään? Ihan varkain Black Friday ei pelkästään laajentunut yhä kasvavalla osanottajamäärällä, vaan myös ajallisesti. Nyt asiakkaita vedetään ostoksille tarjoushinnoilla vähintään koko kyseisen viikon ja monin paikoin jopa parin-kolmen viikon ajan. Tuon yhden perjantain vaikutus alkaa siitäkin vielä muutaman viikon aiemmin, koska hyväähän kannattaa odottaa! Tässä tapauksessa ei siis kannata tehdä hankintoja, sillä ei voi vielä tietää, mitä kaikkia mahtavia tuotetarjouksia onkaan tulossa. Meille pienille yrittäjille alennusten antaminen on tavallisesti todella haastavaa. Hintoihin harvoin on laskettu ilmaa, vaan hinnoittelukaava on kovin suoraviivainen: tuotteen valmistuskustannukset + kate + alv = myyntihinta. Tuon katteen pitäisi riittää mahdollistamaan yrityksen olemassaoloa ja sen eteenpäin kehityksen. Sillä maksetaan esimerkiksi toimitilan kulut, mahdollinen auto kuluineen, markkinointi, puhelin & netti, vakuutukset, eläkevakuutus, verkkosivun & verkkokaupan maksut, rahdit jne. Lista tuntuu lähes loputtomalta, mihin kaikkeen tuon katteen pitäisi venyä. Jos tuotteille laitetaan alennusta, se lähtee tuosta katteesta ainakin osittain ja isommilla alennuksilla kokonaan. Jos katteesta luovutaan, pitää yrityksellä olla varaa maksaa kaikki kulut kassastaan tai sitten jättää esimerkiksi yrittäjän palkka nostamatta. Kumpikaan ei kuulosta kovin hyvältä vaihtoehdolta. Vaikka alennuskampanjasta saisi liikevaihtoa, kassaan ei todellisuudesta tulisi rahaa, jolla yritystä pyörittää. Toisin toki on silloin, jos yrittäjä pystyy alennuksilla myymään sellaisia tuotteita varastostaan, jotka todennäköisesti syystä tai toisesta jäisivät muutoin myymättä.

Täällä minun pajallani varastoa on todella vähän ja hinnat on laskettu niin, että asiakas voi olla varma, ettei maksa niissä ilmaa. Paitsi Black Fridayna! Kolmas vuosi lienee jo perinne, joten ensi viikonloppuna (24.-26.11.2023) koko Sallan Pajan verkkokaupan valikoima on jälleen ihanan kalliilla Black Friday-hinnalla + 50%! Tämä mahdollisuus kestää vain perjantaista sunnuntaihin, joten vielä torstaihin asti pitää jaksaa maksaa vain normaalihintoja ja paluu tähän normaaliin napsahtaa jälleen sunnuntain vaihtuessa maanantaiksi. Kyllä! Tämä on tietynlainen yhden yrittäjän kannanotto sisältäen toiveitani ja haluan myös uskoa tulevaan. - Toivon tulevaisuudessa rehellistä hinnoittelua, joka ei tietenkään sisällä hintojen hilaamista ylöspäin vain, jotta saataisiin aikaan ison näköisiä alennusprosentteja. - Haluan ennustaa tulevassa yhden päivän tarkoittavan yhtä päivää.

- Haluaisin lähes vaatia kuluttajia vastuulliseen kuluttamiseen. Se ei todellakaan tarkoita pelkkää ostamisesta kieltäytymistä, vaan harkintaa todellisiin tarpeisiin ja laatuun. Kyllä ostettavaa riittää silläkin tavalla. - Suomalaisena kädentaitoyrittäjänä tietysti luotan myös asiakkaiden tahtoon valita kotimaisia ja laadukkaita tuotteita tarpeen hetkellä ja haluun maksaa tuotteesta sellainen hinta, jolla kyseistä yritystä pystyy pyörittämään ja yrittäjä saamaan itselleen työstään vähintään pienen palkan.

Viimeisinä kahtena vuotena Black Friday-viikonloppuna moni Sallan Pajan aivan mieletön asiakas on tehnyt päätöksen tarjoilla tälle yrittäjälle tukensa kannanottooni ja käynyt ostoksilla + 50 %-hinnoilla. Minut on kerrassaan yllätetty! Valtava kiitos vielä kerran näistä tilauksista! Olen todella onnellinen ihan jokaisesta tilauksesta myös ennen ja jälkeen lähestyvää Black Fridayta. On todella iso ilo valmistaa tuotteita, joita hankitaan todelliseen tarpeeseen ja joilla ilahdutetaan persoonallisesti lahjan saajia. Verkkokauppaani pääset klikkaamalla tästä. Mukavaa marraskuista viikkoa sinulle toivotellen Kuramuija-Salla P.S. Lisää ajatuksistani Black Fridaysta myös aiemmissa blogiteksteissäni: Koska mä voin: +50%- Black Friday-kampanja Älä osta mitään - tai osta arvojesi mukaan Olen Liekeissä

77 katselukertaa2 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

2件のコメント


euey62xx
5月18日

1111

いいね!

Adrena
Adrena
1月11日

Female Escorts Near Sea-world-san-antonio In Texas.


When visiting the bustling city of San Antonio, Texas, there are many attractions and activities to enjoy. One popular destination is SeaWorld San Antonio, a marine life theme park that offers thrilling rides, entertaining shows, and up-close encounters with various sea creatures. However, for those looking for a more intimate and personalized experience, there are also female escorts located near SeaWorld San Antonio who are ready to provide companionship and entertainment to visitors.


One of the most popular platforms for finding female escorts near SeaWorld San Antonio is Harlothub. This website promotes itself as a premier destination for adult entertainment and companionship services. With a user-friendly interface and a wide selection of San Antonio…


いいね!
bottom of page