#Kuramuijan tarina, osa III Eräänä kesäisenä iltana vuonna 2012 syntyivät ensimmäiset Tulilehdet. Heti tuntui, että nyt taisi syntyä jotain hienoa.
Voi kunpa olisin pitänyt laskua, kuinka monta olen niitä vuosien varrella jo tähän mennessä valanut! Joka tapauksessa lukema on tuhansissa.
Alkuun ajattelin Tulilehtien olevan syksyinen sesonkituote. Niinhän se olikin, mutta yhtälailla se osoittautui kysytyksi myös joulun alla, tammikuussa, keväällä ja kesällä. Ja nimenomaan kysytyksi, sillä eihän minulla ollut mitä myydä! Ensimmäiset pari kesää valoin niitä minkä ehdin lasten hiekkalaatikolla ja kaikki meni ennen joulua. Tottahan toki mietin jo tuolloin, että jokin ratkaisu pitäisi keksiä hyvän tuotteen tuotanto-ongelmiin:
a) mistä saan muotteja silloin, kun raparperit eivät kasva?
b) missä voisin tuotetta valmistaa kerralla enemmän kuin hiekkalaatikolle mahtuu?
Monta vuotta valmistin näitä upeuksia tuoreita raparperinlehtiä muotteina käyttäen. Eipä lopputuloksissa ollut mitään vikaa, mutta kovin oli valmistaminen työlästä!
Sitten keksin jotain... ihan vahingossa!
Eräänä kertana sain valtavan määrän lehtiä kerralla ja tiesin, etten ehdi niitä valamaan ennen lehtien mätänemistä. Keksinpä koittaa pakastaa niitä: ensin lehdet pakastimeen, jäisinä varovasti ulos, sulatus ja sen jälkeen ne voikin vetelinä helposti kääriä rullille ja laittaa takaisin pakastimeen. Näin iso määrä lehtiä mahtui pieneen tilaan.
Kuulostaa ehkä työläältä (no, sitähän se olikin), mutta tämä testi todella kannatti! Sen jälkeen en tuoreisiin lehtiin ole betonia valanut. Tuollainen pakastettu lehti taipuu helposti eri muotoihin ja mikä huipuinta, se ei tartu betoniin! Näin siis yhtäkkiä työvaiheista tippui pois erittäin työläs lehtien irroitus.
Oletko sinä joskus valanut vaikkapa askelkiviä raparperilehtiin?
Ensi kerralla suosittelen sinunkin pakastavan lehdet ennen valuutyötä!
#Kuramuijan tarina, osa IV Kerta toisensa ja tuote toisensa jälkeen homma lähtee kuran sekoittamisesta ja sitten pallurasta kuraa.
Se on kyllä ihan höpöjuttua, että kurahommat olisi jotenkin lasten hommia.
Kyllä sitä aikuinenkin voi tykätä kovasti fiiliksestä laittaa kädet kuran ja taputella sitä niin, että välillä lentää naamaan asti :)
Oppia on ollut ikä kaikki näitä tehdessä. Vaikka kivasta kirjasta kaikki minun kohdalla alkunsa saikin, niin kovin ohuenlaisesti oli kyseisessä kirjassa todellisia työohjeita ja vinkkejä. Itse niitä on vuosien varrella tullut keksityksi yrityksen ja erehdyksen avulla.
Eipä ole yksi eikä kaksi betonivatia, kun on tullut irroitetuksi muotistaan vasaraa käyttämällä. Keksit varmaan, että eipä niistä koristuksia kattauksiin valmistunut, vaan betonimurenaa kaatopaikalle.
Sitten löytyi varaston kaapista vanha CRC-öljypullo ja avot! Johan alkoi Lyyti kirjoittamaan! Ohje siis sinullekin: aina ensin vanhojen, irtoavien betonirippeiden putsaus muotista ja sitten CRC-sipaisu ennen betonia. Kyllä, näin onnistuu muottien irroitus ilman vasaraa!
Nuo vadit ovat kyllä ihastuttavia ja monikäyttöisiä . Yhtäaikaa rouheita ja sieviä. Meillä niitä käytetään joka tilassa keittiöstä olkkariin ja makkarista vessaan... pannunalusina, kynttilöiden alusina, asetelma-alusina jne.
Tänään tällä Kuramuijalla on jälleen edessä työpäivä luolassaan! ... Ai niin, tuo ihana Kuramuijan luolakin toki pitää joku kerta sinulle esitellä täällä blogin puolella :) Ihanaa alkavaa viikonloppua sinulle toivotellen Kuramuija-Salla